9.3.2016

Uskomuksia ja perinteitä, part 2.

Hääkakun monet kerrokset juontavat juurensa pelistä, missä sulhanen ja morsian yrittävät suudella kakun yli sitä kaatamatta. Kun sinkkunainen varastaa palan sulhasen kakusta ja laittaa sen tyynyn alle hän näkee tulevan puolisonsa. Myös hääkarkin laitto tyynyn alle kääntää naimaonnen.





Auton perässä olevat koristeet puolestaan häätävät metelillään pahoja henkiä tuoreen avioparin luota. Tästä syystä myös sulhanen kantaa morsiamen kynnyksen yli.

Morsiamen avoin tukka on merkki viattomuudesta. Jos perheenlisäystä on tulossa tai jo tullut, tulee hiusten olla tiukasti nutturalla. Sulhasen viehe on muisto keskiajalta, jolloin ritarit kantoivat rakastettunsa väriä turnajaisissa rakkauden merkkinä.



Kreikkaisen perinteen mukaan morsiamella on hansikkaassaan sokerikuutio takaamassa makean liiton. Ruotsalaiset morsiot puolestaan laittavat toiseen kenkään isältä saadun kultakolikon ja toiseen äidiltä saadun hopeakolikon, näin hänen ei tarvitse koskaan olla ilman.

Jotain vanhaa, jotain uutta... juontaa juurensa Englannin viktoriaaniseltä ajalta. Jotain vanhaa merkitsee sidettä morsiammen ja perheensä yhteisestä menneisyydestä. Jotain uutta puolestaan hyvää onnea ja onnellista tulevaisuutta tulevassa kodissa. Jotain lainattua tulee olla jo naimisissa olevalta saatu lainaan, ja näin toivottiin onnea tulevalle liitolle sekä katkeamatonta sidettä morsiamen perheeseen ja sukuun. Jotain sinistä on merkki uskollisuudesta ja viattomuudesta. Englanninkielinen versio vielä jatkuu "...and a Sixpence in her shoe", mikä takaa taloudellisen onnen.



Taas tuli opittua uutta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti