3.1.2016

Talvinen polttari-idea myös kesämorsiolle

Pidin hetken taukoa blogista ja blogien lukemisesta joulun alla. Mitä sain kiitokseksi? Rimakauhun kirjoittamiseen.

Joulun vietimme Roiston vanhemmilla ja Uutta Vuotta juhlistimme ystäviemme seurassa. Uuden Vuoden aattona sainkin kuulla, että toinen kaasoni Heidi on jo tehnyt polttari-Excelin. Tuossa on yksi syy miksi hän on kaasoni, rakkaus Exceleitä kohtaan!

Omia polttareitani en tosiaan edes osaa vielä ajatella, mutta kävimme ennen joulua viettämässä ystävämme 30-vuotisjuhlia Oulunkylän Curlinghallissa. Olen kerran aiemminkin käynyt tuota lajia testaamassa ja hauskaahan se on. Testaaminen vaatii lähinnä avointa mieltä ja kokeilunhalua.

Meillä oli hauska parituntinen, kun aloitimme liu'uttamisen harjoituksella ja siirryimme tämän jälkeen harjaustreeneihin. Pian pääsimme jo pelaamaankin. Hyvällä tuurilla pääsin Roiston kanssa samaan joukkueeseen ja pääsimme suunnittelemaan pelitaktiikkaamme. Kisahan tottakai oli leikkimielinen, mutta mieltä ylensi, kun voitimme hienoilla viimeistelyillä.


Mitä muita aktiviteetteja voisi polttareissa olla? Oletteko te testanneet jotain mielenkiintoista ja erikoista lajia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti